Aikoinaan Afrikassa eräs tanskalainen tyttö kertoi, kuinka helposti tunnistaa Kansainvälisen koulun suomalaiset poikaoppilaat, he ovat aina nyrkit pystyssä. Lasten nujakointi ja pienemmät tappelut välitunnilla ovat varmasti jokaisen suomalaisen koulun arkipäivää. Poikkeaako se jotenkin lasten käyttäytymisestä muualla? Onko yhteiselämämme antama malli lapsille aggressiivisempi kuin muissa maissa? Tätä kannattaa miettiä Kauhajoen tapausten jälkeen.

Eräs talouselämän nokkamiehistä sanoi julkisesti, että yritysten tarkoitus on vain tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajille. Niinpä tehtaita suljetaan tippaakaan ajattelematta työntekijöiden asemaa. Ja hehän sentään ovat tuotantoa pyörittäneet. Ulkomailta on alkanut kantautua mielipiteitä siitä, että tehtaan omistajat ovat vastuullisia yhteisössään. Ne aivät taida saavuttaa maatamme, työntekijät vain pellolle, jollei voittoa saada tarpeeksi.

Entä sitten iänikuinen kilpailu. Mihin tarvitsemme koulujen paremmuuslistoja? On selvää, että ne vaikuttavat koulujen työskentelyyn. Hyvin menestyvät oppilaat ovat opettajien suosiossa, koska kenties edesauttavat koulun pääsyä eteenpäin listoilla. Miten se mahtaa vaikuttaa heikompiin? Taikka miten kokevat koulutyönsä ne opettajat ja oppilaat, joiden koulut  pysyvät listojen häntäpäässä.

Emme tarvitse suuria määriä huipputeoreetikkoja.  Enin osa nykyisistä koululaisista sijoittuu käytännön aloille, yhteiskunnan kannalta tarpeellisiin ja tärkeisiin toimiin. Eikö olisi viisaampaa kasvattaa ja kouluttaa heitä niin, että omanarvontunto kehittyy myös. Ihminen joka tuntee olevansa arvokas ja tarpeellinen ei syyllisty väkivaltaan.

Tiedon lisääminen kouluvuosina on vain osa kasvua. Sosiaalisuutta, lasten hyvänolon tunnetta ja koulussa viihtyvyyttä ei niinkään kilpailuteta.